Se on siinä

Juoksin 198 kilometriä, luin 20 kirjaa. Aika tulla kotiin.

Huvituksia maalla ja kaupungissa

Atte-parka ei vietä yhtään kesälomaa vaan on työskennellyt ahkerasti koko täällä olomme ajan. Me muut sen sijaan olemme nauttineet kaikesta mahdollisesta, mitä miljoonakaupungilla on ollut tarjota. Puolitoista viikkoa sitten kävimme katsastamassa Melbourne Design Marketin, joka pannaan pystyyn kaksi kertaa vuodessa. Samanlaisia nämä käsityöläismessut aina - kiva käveleskellä ympäriinsä ja ihmetellä ihmisten luomuksia, mutta loppujen lopuksi mitään ei tule ostettua.

Yhden päivän vietimme lasten kanssa paikallisessa Heurekassa, Scienceworksissa. Suosikkinäyttelymme oli pysyvän näyttelyn Sports-osio, jossa tosin jouduin tunnustamaan tappion lajissa kuin lajissa jälkikasvulle. Ainoa, missä olin ylivoimainen, oli pyörätuolikelaus. Kävimme katsastamassa myös Lightning Roomin, sillä sähkön ja salamoiden demonstraatio on kerrassaan vangitseva. Neela pääsi pitkine tukkineen staattisen sähkön mannekiiniksi. Muista näyttelyistä myös Wallace&Gromit-teemalla toteutettu keksintöjä ja niden suojausta esittelevä näyttely sekä valon toimintaa esittelevä näyttely olivat myös mielenkiintoisia.

Attekin sai sen verran iltavapaata vime viikolla, että kävimme kahdestaan katsastamassa Melbourne Art Fairin, vuosittaiset taidemessut jossa nykytaiteilijat kauppaavat luomuksiaan. Huomattava määrä valtavan näyttelytilan töistä oli niin rumia, ettei niitä olisi halunnut omaan kotiinsa edes maksua vastaan. Voittajaksi äänestimme pastellisen öljyväritäplätyön. Mutta kuten messu-t-paidassa todettiin: Modern art = I could have done that + yes but you didn't and I did. Päätimme illan yltiöromanttisessa ravintolassa St Ann's, jonka mukava isäntäpari kehotti lähettelemään suomalaisia reseptivinkkejä.

Viime viikonlopuksi saimme kutsun maaseudulle, Aten kollegan Brendanin isän talolle Heathcoteen. Seutu on kuuluisaa Shiraz-aluetta kambrikautisen kalkkipitoisen maaperänsä ansiosta, mikä tietysti sopi meille mainiosti. Maaperän tutkiminen on muutenkin palkitsevaa, sillä kivistä löytyy myös fossiileja. Saimme myös paljon hyviä eläinhavaintoja: Sugarglider-pussiliitäjiä, emun ja huntsman-hämähäkin. Alla muutama kuva onnistuneesta, aurinkoisesta viikonlopusta.

Viikonloppuresidenssimme.

Onnistunut makkarapiknik "in the bush".

Devil's cave.

Löytämäni fossiili.

Paraskin viikonoppu päättyy aikanaan.

Nähtävyyksiä

Kun pari viikkoa reissusta on jäljellä, alkaa tulla sellainen tunne että pitää ehtiä kaikki, mitä ei mitenkään ole ehtinyt kuluneen kuuden viikon aikana tehdä. Kun siis olimme viettäneet edellisen päivän pelimaailmoissa, päätin seuraavana päivänä ulkoiluttaa lapsia ankarasti. Tarkoitus oli viedä heidät Royal Botanic Gardensiin, joka muistikuvien mukaan on upea myös talvisaikaan.

Matkaan tuli pieni mutka, kun huomasin että ratikka, jossa istuimme vei loppujen lopuksi Prahraniin ja sen kuululle ostoskadulle Chapel Streetille. Shoppailimme siellä siis ensin, ja sitten kasveja ihmettelemään - puutarhan kaupan kautta tietty.

Talvista kukkaloistoa (terveisiä Anoulle).

Iso puu, pienet lapset.

Puutarhasta kiirehdimmekin sitten illalliselle Carltoniin, juuri ennen kuin reissun ensimmäinen rankkasade alkoi. Sadetta pidimmekin sitten koko perjantain. Päivän mittaisen sisänuhjauksen jälkeen olin päättänyt, että menemme katsomaan koko perheen voimin olympialaisten avajaisten kunniaksi Docklandsissa järjestettävää ilotulitusta. Illaksi taivas näytti kirkastuvan, mutta hanat aukenivat kun kävelimme pääkallopaikalle, ja sadetta riitti koko kymmenminuuttisen ilotulituksen ajan. Perhe kieltäytyi näkemästä tilanten huumoria.

Paras ilotulitusotos. Atte ei ottanut vehjettään esille sateeseen.

Lauantaina jätettiin Atte iltapäiväksi tekemään töitä ja lähdettiin taas Docklandsiin. Tällä kertaa kohteena oli Etihad Stadium (tunnetu aiemmin nimellä Telstra Dome) ja siellä pelattava footymatsi North Melbourne-Melbourne. Koska Kenguruilla oli sinivalkoinen peliasu, päädyimme kannattamaan heitä. Ossin Erän takki sulautuikin hyvin 20 000 kannattajan joukkoon. North Melbourne voitti ja taistelee ladderin kahdeksantena viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Footy action.

Antikulinaristin Melbourne

Minä olen tunnetusti ihminen joka voisi syödä vaikka pelkkää pahvia jos sillä pysyisi hengissä (cf. fuksivuosi meni paljolti popcornin avulla). Se ei silti tarkoita sitä, ettenkö nauttisi hyvästä ruoasta, jos sellaista saan eteeni. Melbournessa on 6000 ravintolaa ja tuoreruokakin on vähän toista kuin Suomessa. Omat hedelmäplantaasit ja oma valtameri päihittävät kyllä kotimaiset ruispellot ja Itämeren lätäkön.

Hyvät raaka-aineet tuottavat kotikokinkin (=Atte) käsissä mainoita aterioita, ja olemme jättäneet sushirullalounaita lukuunottamatta ravintolasyömiset minimiin. Tässä omat suosikkiruoka-aineeni täällä:

1. Katkaravut - ei ne shrimpit vaan ne prawnit, sormen kokoiset, mehukkaat, helposti valmistettavat ihanat katkaravut. Voisin syödä näitä vaikka kuinka paljon, kolesterolivaikutuksesta riippumatta. Hyvien australialaiskatkojen kilohinta pyörii 25 dollarin tietämissä, joten aika usein olen päätynyt ostamaan myös marinaramixiä, johon on laitettu mukaan myös simpukoita, mustekalarenkaita ja vähän pienempiä katkoja. Tätä herkkua saa 13-16 dollarilla/kilo, ja todella maukkaan pastan valmistus on helppoa. Herkkukatkaravut syön mielellään sellaisinaan, heti paistamisen jälkeen.

2. Avokadot. Suomessa lähi-Alepasta ostetut "ready-to-eat"-avokadot ovat ensin raakoja ja sitten homeessa. Hyvällä tuurilla niitä muistaa katsoa juuri silloin kun ne ovat syöntikelpoisia. Täällä avokadot ovat oikeasti syöntivalmiita ostettaessa ja jostain syystä myös sailyvät hyvinä viikonkin verran. Aivan mahtava välipala ja todella syvä avokadon maku, jota ei koto-Suomesa useinkaan tavoita. Avokadojen käypä hinta on 2-2,5 dollaria kappale. Hedelmien koossa on suuria eroja, joten etsivä saa hyvinkin vastinetta rahalleen.

3. Tuore pinaatti. En ymmärrä, miksi tätä myydään Suomessa niin vähän ja niin pienissä erissä. Sopiva lisäkemäärä meidän perheelle/ateria tuntuu olevan puoli kiloa. Pinaati sopii mainiosti myös lihakastikkeeseen vihreäksi. Parhaimmillaan se on kuitenkin katkarapujen rinnalla, pinjansiemenillä höystettynä. Pinaatin kilohinta on 10-12 dollaria. Paras diili on ollut 1200 grammaa kahdeksalla dollarilla, kun onnistuimme osumaan myyjän pakeille juuri ennen Vic Marketin sulkeutumista.

4. Kenguru. Hyvän makuista ja mureaa lihaa, ja koska kenguruita on täällä yllin kyllin myös eettisesti hyväksyttävää syötävää (muuten tässä lukisi tonnikala). Mainiota pippurimarinoituna sisäfileen tapaan pannulla paistettuna. MasterChefin myötä Aten pihvinkääntäjän taidot ovat hioutuneet huippuunsa.

5. Ja nyt täydellinen antikulinarismini paljastuu - maapähkinävoi. Tätä varmaan saa Suomestakin, mutta syön sitä vain täällä. Mieluiten lusikalla, suoraan purkista. Toimii myös paahtoleivän päällä, mutta vaatii ehdottomasti myös leivän voitelun ensin, muuten leivästä tulee liian tahmeaa syötäväksi.

Pelimaailmoissa

Queenslandista palaamisen älkeen tuntui siltä, että koko tämä Australian reissu on pian ohi. Piti siis alkaa tutkia, mitkä Melbournen huvitukset vielä ehtisimme nähdä jäljellä olevan kahden ja puolen viikon aikana. No, ensimmäinen paluun jälkeinen päivä meni kyllä kotihommissa - piti käydä kahdessa kaupassa ja pestä pyykkiä.

Keskiviikkona lapsilla ja minulla oli omituinen mutta hauska päivä, sillä vietimme kuusi tuntia ACMIn Game Masters -näyttelyssä. Näyttelyyn oli koottu videopelien historiaa, ja mukavasti sellaisella hands on -otteella, että kaikkia pelejä sai pelata. Olimme strategisesti odottaneet koulujen lomien päättymistä, ja näyttelyssä olikin koko ajan mukavan väljää, yhden koululuokan kahden tunnin vierailua lukuunottamatta.

Kaikille löytyi näyttelystä oma suosikki. Ossi jäi jumiin jo ensimmäisen osaston SpaceInvadersiin, minä puolestaan Donkey Kongiin. Neela ei vielä tässä vaiheessa erityisesti innostunut mistään, mutta pelaili kuitenkin tyytyväisenä 3D SuperMariota. Pääsimme kerrankin kokeilemaan rauhassa myös auto- ja moottoripyöräkonsolia koko sydämestä.

Oma totaalinen nostalgiahetkeni koitti, kun löysin Ultima Undergroundin. Tätä peliähän Atte pelasi suhteemme alkuaikoina, ja muistan ne lukemattomat tunnit, kun vastarakastunut muori nainen roikkui pelaajan selän takana pelin loppumista odotellen.

Salin futuristisemmasta päästä löytyivät ns. koko perheen suosikit, bändi- ja tanssipeli. Ossi viihtyi bändipelin rummuissa ja perheemme paras kokonaissuoritus oli Black Sabbathin Paranoid kokoonpanolla Laura (vocals), Neela (lead guitar) ja Ossi (drums). Kaunista! Tanssipelissä päihitin Neelan 3-1, mikä johti tietysti loputtomaan spekulaatioon (hänen taholtan) laitteiden toimimattomuudesta.

Kävimme myös ihmettelemässä uusinta uutta, japanilaista 3D-peliä, jonka visuaalinen ilme toi itselleni mieleen lähinnä LSD-tripin. Ideakaan ei täysin hahmottunut meille. Näyttelyssä oli myös oma osasto indie-peleille, josta löysimme kotoisan Angry Birdsin. Indiepeleistä löytyi muutakin mielenkiintoista: Visuaalisesti kauniit mutta juoneeltaan käsittämättömät tsekkipelit sekä kissoja huiputtava hiiri iPad-pelinä. Täältä myös Neela löysi oman suosikkinsa: iPadilla toimivan FlightControl-pelin, jossa hallittiin neljää lentokenttää ja kahta helikopterikenttää sekä satunnaista määrää ilma-aluksia - lennonjohtaja-ainesta?

Päässä pyöri vielä hyvän aikaa kotiinpalaamisen jälkeen, mutta pääsimme tasaamaan hengitystä Aten valmistaman iltapalan ja Australian MasterChefin finaalin myötä. Kun totesin Ossille, että taisi tulla reissun ruutuaika täyteen, sain vastaukseksi "tai koko vuoden".

Rantalomalla pohjoisessa

Pakenimme viideksi päiväksi Whitsunday Islandseille, tarkemmin sanottuna Long Island Resortiin, kun tuli sellainen olo että olisi kiva hetken aikaa kesällä olla ihan lyhythihaisissakin. Tarkan euron matkustajina valitsimme käsimatkatavaralennot, ja säästimme siis kokonaista 15 euroa! Senpä vuoksi koko poppoollamme oli käytössä 28 kiloa (4x7) matkatavaraa kuuden päivän reissua varten. Minä otin mukaani mieluummin kaksi kirjaa kuin kameran, joten kuvaraporttia tulee myöhemmin kunhan saan kuvia ruinattua perheenjäseniltäni.

Päivä 1: Melbourne-Long Island
Vaikka yhdessä maassa vain matkustettiin, meni mtkustamiseen hyvinkin 2/3-päivää suuntaansa. Lähdimme liikkeelle 6:20 aamulla Aten etukäteen tilaamalla taksilla. Virgin Australian lennot Melbourne-Brisbane ja Brisbane-Proserpine olivat lähes minuutilleen ajallaan, ja puoli kahden aikaan olimme suunnitelman mukaisesti valmiita matkustamaan saarelle.

Emme olleet tajunneet, että tässä vaiheessa oltiin käytännössä vasta puolimatkassa, ja yksi etappi oli jäänyt ennakkovaraamatta. Nimittäin kuljetus lentokentältä 36 kilometrin päähän lauttarantaan. Onni kuitenkin suosi lomalaisia, ja saimme meille neljälle kolme viimeistä paikkaa pikkubussista, joka kuljetuksia hoiti. Ossi siis matkusti Aten sylissä. Kuskina oli australialaisen outback-miehen prototyyppi, harmaapartainen korkkihattuinen kaveri, jonka puheesta ei saanut mitään selvää. Mutta eipä hänkään ymmärtänyt eurooppalais-amerikkalaista aksenttiani, joten tasoissa oltiin. Sen verran ymmärsimme, että paluumatka olisi syytä varata puhelimitse edeltävänä päivänä.

Lauttarannassa pääsimme ongelmitta yhteysalukseen, koska se varaus oli korrektisti tehty etukäteen. Auringon jo laskiessa puoli viiden maissa saavuimme vihdoin lomaparatiisiimme, ja majoituimme pieneen, mutta siistiin huoneeseemme. Lapsille oli kerrossänky ja meille vanhemmille queen size parisänky. Aikaisesta aamusta uupuneena emme suuremmin valvoneet.

Päivä 2: Tutustumista saareen
Monella voisi olla sellainen ajatus, että jos matkustaa lomaresorttiin tropiikkiin, niin voisi vaikka chillailla biitsillä, kun lämpötilakin on reippaasti yli kahdenkymmenen. Me lähdimme kuitenkin kartoittamaan saaren luontopolkuja tavoitteena saada mahdollisimman hienoja luontokuvia. Kiersimme siis aamupäivällä Long Islandin pohjoisosan polun ja iltapäivän vietimme kivikkoisella vuorovesirannalla saaren sillä puolella, missä resorttimme ei ollut. Siellä sai muuten olla ihan rauhassa. Parhaina luontohavaintoina sisiliskot sekä rantarapujen armeija, joka toi elävästi mieleen Mordorin armeijat TSH:ssa.

Ehdimme Ossin kanssa myös tutustua varsinaisen lomakohteen hupitarjontaan ja pelailimme pingistä ja tennistä aina kun kävimme resortissa kääntymässä. Illan huipensi Linnunradan valokuvaaminen illalla - harvoin näkee niin maagista tähtitaivasta.

Päivä 3: Lisää kävelyä
Saarella oli toinenkin, pidempi luontopolku ja se piti tietysti seuraavaksi käydä tutkimassa. Kokeneina tarpojina pidimme ihan kohtuullist a kävelyvauhtia yllä ja ehdimme ennen lounasta suorittaa noin 10 kilometrin lenkin Sandy Beachille ja takaisin. Sandy Beach ei ollut aivan nimensä veroinen, sillä 2/3 rannasta oli melkoisen tiheän mangrovekasvuston peitossa. Joko esitteen kuvaa oli melkoisesti photoshopattu tai se oli melkoisen vanha...Retken parhaaksi luontoelämykseksi äänestettiin noin sadan perhosen parvi, jonka keskelle kävelimme.

Iltapäivällä Atte ja Ossi kävivät urheina miehinä - ja kaikkien suositusten vastaisesti -omatoimisnorklaamassa saaren autiommalla puolella Pelican Bayssa. Kun alkoi varmistua, että kaikki tällä saarella näkemisen arvoinen oli nähty, teimme viime hetkellä ex tmpore -varauksen Great Barrier Reefin päiväretkelle.

Päivä 4: Suuri Valliriutta
Taas oltiin aamulla aikaisin liikkeellä, kun yhteysalus lähti kuljettamaan meitä Long Islandilta Hamilton Islandille, josta varsinainen päiväretkialus lähti liikkeelle. Nautimme aurinkoisesta säästä laivan kannella. Bonuksena onnistuimme matkan aikana bongaamaan muutaman valaan.

Toisin kuin viisi vuotta sitten, tämä matkanjärjestäjä ei tarjonnut (tehottomia) inkiväärinappuloita matkapahoinvointiin, vaan ihka oikeaa länsimaisen lääketieteen tuotosta hydrobromidia. Niinpä vastoin kaikkia odotuksia en kärsinyt matkapahoinvoinnista ja saavuimme kaikki hyvävoimaisina Valliriutalle.

Hardy Reefille oli ankkuroitu ponttooni, jossa oli useampikin mahdollisuus riuttaan tutustumiseen. Valitsimme niistä ensimmäiseksi snorklaamisen. Noin kolmen vartin tunnin aikana teimme kolme erillistä reissua, sillä vesi oli pitemmän päälle melko kylmää (21) ja aallot sen verran korkeita, että Valliriutan ihmettely meni urheilun puolelle. Hardy Reef oli huomattavasti majesteettisempi kuin se pätkä minkä Aten kanssa viimeksi kävimme tsekkaamassa Cairnsista käsin, joten melko vaikuttuneina nousimme merestä ylös.

Söimme pikaisen lounaan ja ehdimme vielä mukaan puolen tunnin lasipohjavenematkalle, jossa pystyi ihailemaan riuttaa siististi sisätiloista paikallisen meribiologin selittäessä riutan ihmeitä. Ehdimme pikaisesti tsekata myös itse ponttoonin vedenalaisen huoneen tarjoamat näkymät, muun muassa kunnioitettavan kokoisen giant trevalyn (meriahven). Hyvä, ettemmem nähneet sitä ennen snorklausta, sillä Neela olisi saattanut kieltäytyä menemästä mereen...

Paluumatkalla emme mahtuneet sisätiloihin, mutta löysimme onneksi tuulensuojaisen paikan ulkokannelta. Tuuli yltyikin melkoisesti paluumatkalla, mutta hydrobromidi piti pintansa. Ossi teki vaikutuksen oksentaviin japanilaisturisteihin nukkumalla koko paluumatkan. Ainoa haittapuoli oli kuulemma se, että pää aina välillä kolahti viereiseen kaiteeseen. Myös illalla uni maistui.

Päivä 5: Resort-päivä
Viimeinen päivä oli varattu kaikkien resortin viihdykkeiden hyödyntämiseen, ja pelasimme tennistä, pingistä ja minigolfia koko perheen voimin. Tuuli oli edelleen navakkaa, joten Neelan rantalöffäily ja minun lukemiseni riippumatossa jäivät vähän vähemmälle kuin oli tarkoitus. Kävimme myös melomassa Happy Bayta ympäri vajaan tunnin verran, mutta uusia luontohavaintoja ei tehty.

Lapset ja Atte kävivät ruokkimassa batfishejä, joita olimme Aten kanssa käyneet ihmettelmässä jo aikaisemmin. Paluumatkalla lapset päättivät halkaista löytmänsä kookospähkinän, mistä johtuen sain nukkua yli tunnin päiväunet :). Sateenkaarilorit eivät jostain syystä saapuneet ruokinta-aikaan, mutta onneksi olimme nähneet nekin jo saapumisäivänä. Kaikki resortin "kuuluu hintaan"-elämykset tuli siis testattua.

Päivä 6: Paluu Melbourneen
Paluumatka ei tarjonnut yllätyksiä - kaikki varaukset oli tehty ja yhteydet toimivat. Viimeisenä luontoelämyksenä näimme lähtölaiturilla pari merikilpikonnaa. Bussikuskiksi sattui tällä kertaa puhelias vanhempi herrasmies, joka kertoili meille pitkät pätkät alueen sokeriruokoteollisuudesta ja luonnosta. Puoli kahdeksalta illalla saavuimme Melbourneen. Lapset ovat jo niin orientoituneita ympäristöönsä, että osasivat neuvoa taksikuskille nopeimman reitin meidän kämpille. Home sweet home!

Kääntöpiiri on englanniksi tropic!

Meillä on Aten kanssa useastikin "leikkimielinen" kisailu siistä kumpi on parempi. Siis asiassa kuin asiassa. Yksi näistä asioista on englanninkielen sanavarasto, jossa Atte yleisesti ottaen päihittää meikäläisen - syynä muun muassa lapsuudessa Englannissa vietetyt pari vuotta sekä erittäin systemaattinen sanaston opettelu teini-iässä ensimmäisiä englanninkielisiä romaaneja lukiessaan.

Minun enemmän hazard-menetelmään perustunut oppimiseni (päivä viikossa amerikkalaista leikkikoulua 5-6-vuotiaana, kirjojen lukeminen flow-menetelmällä ja sanan katsominen sanakirjasta vain jos en kerta kaikkiaan tajunnut kokokappaleen ideaa ja jos sanalla tuntui olevan keskeinen merkitys asian ymmärtämisessä), edes suolattuna sadoillatuhansilla minuuteilla amerikkalaista tv-hömppää, ei ole antanut samoja valmiuksia.

Yksi sana, jota kumpikaan meistä ei tiennyt oli se, mitä kääntöpiiri on englanniksi. Oli pakko katsoa oikein sanakirjasta, ja sehän on tropic, mikä kaikille trivian ja englanninkielen ystäville nän paljastettakoon. Moni asia sai loogisen selityksen, kuten trooppinen kasvillisuus ja muut trooppist ja sub-trooppiset jutut.

Asia oli ajankohtainen siksi, että päätimme käydä kurkkaamassa yhtä trooppista paratiisia, nimittäin Whitsunday Islandseja ja tarkemmin niistä Long Islandia huomisesta alkaen. Minun auringonottohistoriani tuntevat pitävät varmasti ihan loogisena sitä, että lähden trooppiseen paratiisiin juuri sikäläisen keskitalven aikana. Heippa hei siis ensi tiistaihin asti!